Työn hakeminen vuonna 2026 – peli, jossa oikea taktiikka on tärkeä

Työn hakeminen vuonna 2026 – peli, jossa oikea taktiikka on tärkeä

Työnantajan markkinoilla vuonna 2026 on valinnanvaraa hakijoista. Yhteen tehtävään voi tulla satoja tai jopa tuhansia hakijoita. Tilanne saa sekä työnhakijat että työnantajat tuskastumaan.

Työnhakijan on hyvä pohtia omia työn hakemisen metodejaan tilanteessa, jossa erottautuminen on erittäin vaikeaa. Yritykset taas saavat apua esimerkiksi miettimällä rekrytointimenetelmiään ja ilmoitustensa sisältöjä. Hakijamäärää on mahdollista rajata – tai koko rekrytoinnin voi ulkoistaa (tämä onkin sitten toisen kirjoituksen paikka!).

Mitä tehdä, ettei olisi vain yksi hakijoista?

Asiantuntija- ja johtotehtäviin hakevalla on käytössään yksi erittäin tärkeä kanava työhakemusten lähettämisen lisäksi. Se on LinkedIn. Linkkariprofiili on tämän päivän CV, joka silti yllättävän harvoin tulee täytettyä siten, että sitä voisi hyödyntää työnhaussa. Kuitenkin yhä useammin myös asiantuntijatehtävä täytetään pelkästään linkkarin kautta! Eli miten? Headhunterit etsivät asiakkaidensa rekrytointitoimeksiantoihin osaamista nimenomaan linkkarissa. Kandidaattien etsintä tällä alustalla on tekninen toimenpide, jossa kaikella sillä, mitä profiiliinsa on kirjoittanut, voi vaikuttaa löydetyksi tulemiseen. Silti moni veivaa ja hioo vain hakemuksia ja CV:tä – koska näin on aina tehty ja linkediniä ei edelleen nähdä niin tärkeänä.

Hakemusta lähettäessäsi olet vain yksi hakijoista, mutta linkkarissa oma, ainutlaatuinen osaamisesi pääsee esille ja voi nousta esiin headhuntereille.

Älä siis unohda linkkaria, kun etsit töitä. Juuri sinun profiilisi voi olla se, mitä seuraavaksi etsitään. Headhunting on voimissaan ja tänä vuonna tulemme näkemään yhä enemmän rekrytointeja, jotka toteutetaan vain headhuntingin kautta. Yritykset eivät kykene suurien hakijamäärien käsittelyyn resurssien puuttuessa.

Ota yhteyttä niin jutellaan lisää! katja.wasenius@guidelight.fi